K O N T R O L L I

Elämää itsessään ei voi kontrolloida. Elämä ei - läheskään aina - mene niin kuin haluaisimme. Aika ajoin se tarjoilee eteemme haasteita, ”vaikeuksia” ja suuren muita kasvun mahdollistamisen paikkoja ja jos saisimme itse päättää, todennäköisesti välttelisimme näitä hyvin usein.

Mikä avuksi, kun ei voi kontrolloida, mitä elämä tuo eteen? Työpaikan menetys, syvän ystävyyden päättyminen, kivulias avioero, äkillinen terveyden menettäminen, odottamattoman kuoleman kohtaaminen, häikäilemätön lupausten pettäminen, brutaali hyväksikäyttö, selkään puukottaminen, väärinymmärryksen seurauksena julkinen häpäisy ja niin edelleen. Voiko mitään kontrolloida?

Eikö syömällä terveellisesti, viisaasti lepäämällä ja palautuksilla sekä rakentavasti liikkumalla voi kontrolloida, hallita terveyttä ja hyvinvointia? Eikö olisi oikeus ja kohtuus, ettei näin toimimalla kuole sydänkohtaukseen tai saisi aivoveritulppaa?

Miksi keuhkosyöpään sairastuu ihminen, joka ei koskaan ole tupakoinut? Miksi hän, joka kaikkein eniten haluaa äidiksi, jää vaille omia lapsia? Miksi se aina hyvällä tuulella ollut huomaavainen herrasmies jäi rattijuopon auton alle? Miksi maailma on niin julma, että se sallii lasten kärsiä nälkää?

Yhdistääkö mikään sitä tosiasiaa, ettei meillä syvimmillään ole todella kontrollia elämäämme? Mikä on se punainen lanka, joka luo kaikelle edellä mainitulle logiikan, mallin, teorian, rakenteen; sen jonkin kehyksen, jotta voisin ymmärtää? Jotta mieleni voisi ymmärtää ja päästää irti pelosta?

Pelko! Voisiko se olla kaiken takana oleva ydin ja juurisyy? Pelko menettää terveys saa liikkumaan pakonomaisesti, syömään kenties sairaalloisen  kontrolloidusti ja orjallisesti seuraamaan palautumista sekä unen laatua. Siis syvemmällä tasolla kaiken ”hyvän” toiminnan taustalla on pelko. Ja sitä kautta jatkuva pitkittynyt stressitila.

Kenties keuhkosyöpään sairastunut ja lapseton ovat myös alitajuisesti pelänneet kumpikin tahollaan valtavasti. Toinen terveyden menettämistä ja toinen lapsettomuutta. Kummallekin tämä on ollut pahin mahdollinen ihmisyyden pelko. Se, joka lepää kuolemanpelon sylissä. Pelko elää elämää suurin mahdollinen kipu matkakumppanina. Se voi olla jopa pelottavampaa kuin itse kuolemanpelko. Ja tämä pelko voi hallita ihmisen jokaista päivää kenenkään muun siitä tietämättä.

Mutta…entäpä se hyväntuulinen herrasmies, eihän hän pelännyt? Päinvastoin, hän näki kaikessa hyvän. Jokaisessa ihmisessä, jokaisessa tapahtumassa, jokaisssa hetkessä sen pienen pienenkin valonkajastuksen ja rakkauden siemenen, mitä vain harva näkee.

Ei pelko sittenkään selitä kaikkea. Ehkä tämä on vain julmaa sattuma tai se poikkeus, mikä vahvistaa säännön. Vai onko kaiken tämän takana vielä jotakin, mitä en ymmärrä? Jotakin, mihin mieleni rajallinen kyky ja kuvitus ei yllä?

Kun ei voi kontrolloida, onko kontrollista luopuminen avain? Se ei tarkoita sitä, että antaa periksi tai sitä, että millään ei ole mitään väliä. Eikä myöskään sitä, etteikö kannattaisi tehdä hyviä asioita oman ja toisten terveyden ja hyvinvoinnin suhteen. Se ei siis ole vastuuttomuutta, päin vastoin. Se tarkoittaa sitä, että kontrollin ja kiinni pitämisen sijaan päästän irti ja alan luottaa elämään. Opettelen antautumaan elämälle vaikka pienin askelin. Ja otan hiljalleen vastuun itsestäni. Syyttelyn ja tuomitsemisen sijaan katsonkin ensin, miltä peilin heijastuma näyttää. Kuka sieltä katsoo ja mitä se heijaste on jäänyt vaille ja mitä se heijaste aidosti kaipaa.

Kenties antautuminen kuulostaa liian yksinkertaiselta, jopa naiivilta ja samanaikaisesti ihmismielelle äärimmäisen haastavalta. Miksi? Siksi, että ympäristö, jossa elämme on rakennettu kontrollin, hallinnnan ja vallan kudelman sisään. Ja sitä ruokitaan ja rakennetaan pelolla. Pelko ei ole kaiken syy ja selitys, mutta se on kontrollia ruokkiva poltto- ja rakennusaine.

Kun tämän oivaltaa, kun tästä tulee tietoiseksi, ensimmäinen pieni askel kohti antautumista on otettu. Antautumisen polku vie lempeästi huomaamaan, että itse asiassa meillä on joka hetki mahdollisuus valita - siis olla ohjaksissa; kontrolloida - näkökulma, josta tätä ihmeellistä maailmaa tarkastelemme.

Tällöin voi tyyneydessä nähdä vaikkapa sen, ettei meillä oikeasti ole nälänhätä tällä planeetalla. Ruokaa on kaikille, ihan jokaiselle kun niin tahdotaan. Sen sijaan meillä on ahneutta, vallanhimoa ja vahva kokemus erillisyydestä ja nämä luovat yhdessä illuusion nälänhädästä. Se, mitä meillä ei (vielä) ole, on tahtotila aidosti korjata asia. Ja tämä voidaan tehdä heti ja pysyvästi muutamassa päivässä.

Tyyneydestä käsin voi huomata myös sen, että ihminen keskimäärin ja ihmiskunta on vielä todellisen lähimmäisen rakkauden ja myötätunnon korkeakoulun alkutaipaleella. Olemme kenties ja toivottavasti vihdoinkn siirtymässä päiväkodista ala-asteen ensimmäiselle luokalle. Siellä varsinainen opiskelu alkaa.

Kontrolli on käsijarru, jonka vapauttaminen sallii elämän alkaa taas hiljalleen virrata luonnollisesti. Sen myötä voi alkaa lempeästi harjoitella antautumista rakkauden huomaan ja luottamista elämän suureen mysteeriin.

Silloinkin, kun tuntuu, ettei elämässä ole mitään järkeä. Elämä ei tule valmiiksi hallinnan, ongelman ratkaisemisen tai kontrolloimisen kautta, vaikka näitäkin aina välillä tarvitaan.

Elämä on tarkoitettu koettavaksi. Elämä on tarkoitettu tunnettavaksi.

Miltä Sinun elämäsi tuntuu tänään?