SWEET HOME A...RIZONA

Herään keskellä yötä. Tai oikeammin, minut herätetään keskellä yötä. Tunnen hyvän ystäväni veljen olevan kanssani. Reilu 2 vuotta sitten menehtynyt veli on jollain lailla siinä hetkessä vahvasti läsnä. Kysyessäni, oletko sinä tässä, kehoni oikean puolen läpi virtaa voimakas energeettinen aalto. Ei ole epäilystäkään, etteikö hän tosiaan ole nyt ja tässä.

Olen täysin valveilla ja tiedän, että tälle on nyt jokin syy ja päädyn kysymään häneltä: “Mitä sinä teet täällä? Onko sinulla jotakin asiaa?” Saan suoran ja hyvin jämäkän vastauksen: “Sinun pitää lähteä Arizonaan.” Hölmistyneenä ihmettelen saamaani vastausta ja kysyn hämmentyneenä: “Miksi, mitä minä siellä teen?” Ja saan uuden vastauksen samalla jämäkkyydellä: “Sinun pitää lähteä Arizonaan!”

Kun jatkan kysymällä: “Milloin, minne tarkemmin sinne, mitä siellä on?” Saan kolmannen kerran täsmälleen saman vastauksen: “Sinun pitää lähteä Arizonaan.” Tiedän, että kaikki kysymykset ovat turhia, en tule saamaan mitään muuta vastausta. Tämän lyhyen kohtaamisen jälkeen alan taas vaipua rentouden tilaan ja nukahdan.

Aamulla avaan puhelimen ja tutkin Arizonaa, joka on minulle entuudestaan melko lailla tuntematon. Törmään Petrified forestin ja Saguaron kansallispuistojen kauneuteen sekä Antelope canyonin mystisyyteen. Suuremmin jokin liikahtaa sisällä, kun havahdun Crand canyoniin ja sen massiiviseen jylhyyteen. Kaikkein eniten olemuksessani kuitenkin jylisee, kun näen kartalla sanat: NAVAJO ja HOPI. Jokin sisällä hiljaa lepattanut syttyy suurempaan liekkiin.

Jo pienikin kurkistus Arizonaan saa huomioni havahtumaan johonkin suureen ja tuntemattomaan. Samana tai seuraavana päivänä luen jotakin uutista tai juttua - en edes tarkasti muista - ja kuin salama kirkkaalta taivaalta ilman mitään kontekstia eteeni tupsahtaa taas kirjainyhdistelmä: Arizona. Katson varovasti ympärilleni ja kysyn: “Mitä täällä oikein tapahtuu?” ja tunnen taas olemuskessani ihmeellistö värinää. Huomaan Arizonan valtaavan alaa ajatusteni avaruudessa yhä enemmän.

Muutama päivä kuluu tavallista intensiivisemmin tavallisesta arjesta poikkeavien töiden parissa. Saan liikkua paljon luonnossa ja huomaan, että sen maadoittava ja rauhoittava vaikutus tekee minulle hyvää. Ehkä kaipasinkin eritoten tätä voimakkaan mystisen kutsun ja kokemuksen jälkeen. Konkreettista kehollista tekemistä ja pientä taukoa henkimaailman kanssa kommunikoinnista.

Istun ystäväni autoon etupenkille ja lähdemme ajamaan kohti kotia. Kojelaudalla on kirja, jonka hän ojentaa minulle vakuutellen, että tämä kannattaa ehdottomasi lukea. Käsiini ilmaantuu suomennos Rainbow Eaglen kirjasta Native American Spirituality: A Walk in the Woods luvut 1-4. Olen aikaisemmin törmännyt Rainbow Eagleen ja pitänyt hänen tavastaan tuoda ikiaikaista viisautta nykyaikaan. Avaan kirjan varovasti innostuneena summittaisesta kohdasta, josta alkaa sopivasti uusi luku ja alan lukea.

Teksti - tai ennemminkin tekstin taustalla oleva energia - vie mukanaan ja yllätyksekseni jotakin ihmeellistä tapahtuu. Olen ensimmäisen sivun puolivälissä ja tarina vie minut Mesan kaupunkiin, joka on…Arizonassa! Kun tämä virtaa tietoisuuteni läpi tunne samanaikaisesti voimakkaan energian pyyhkäisevän kehoni lävitse. Kolmas kerta, kolmen laki! Kun jokin tapahtuu lyhyen ajan sisään kolmesti, se on selkeä viesti, johon on syytä siirtää huomiota ja tietoisuutta.

Tiesin nyt täysin varmasti, että minut on kutsuttu matkaan. Niin kuin aikasemminkin, kun olen saanut kutsun Saanatunturilta, Pakasaivolta, Riisitunturilta, Inarinjärven Ukonsaarelta, Varangin vuonolta Pohjois-Norjasta ja Uudesta-Seelannista. Viimeisimpään en kuitenkaan vuosi sitten uskaltautunut, kun kutsu oli niin väkevä ja voimakas. Tällöin se saapui kolmesti saman päivän aikana!

Yhä edelleen mieleen tulvivat kysymykset: miksi, minne, milloin, mutta olen jossain syvällä ytimessäni tyyni. Henki on taas kerran kutsunut. Ja minun tehtäväni on vain mennä paikalle. Saapua, päästää odotuksista ja kysymyksistä irti. Ja vain luottaa. Luottaa, että olen siellä, missä pitääkin. Kehona, mielenä ja sieluna.