MYYTTINEN P A U A N N E

Olen kuullut kutsun aika ajoin viimeisen 7 vuoden aikana. Kutsu on saapunut useilta kauniin maamme pyhiltä paikoilta. Kutsun johdattamana olen saapunut Saanan huipulle, Kuusamon Riisitunturille, Hossan Värikalliolle, Lapin helvettiin eli Pakasaivolle, salaperäiselle Inarinjärvelle, Kirkkopahdan seidalle, Sulaojan lähteelle, Kolin ja Pielisen energiaan, Jäämerelle Luovttatin rannalle ja moneen muuhun paikkaan. On ollut myös paikkoja, jonne olen halunnut mennä, mutta syystä tai toisesta en ole sinne saanut vielä mennä.

Viimeisten kuukausien ajan minua on kutsunut jo ennakkoonkin ihmeellisen myyttinen Pauanne ja yhtenä syksyisenä sunnuntaina lähdin kohti Kaustista ottamaan kutsun takana olevasta tuntemattomasta selvää. En tiennyt oikeastaan yhtään, minne olin matkalla, mutta päästyäni perille jokin alkoi sisällä ymmärtää paikan luonnetta.

Olin kysynyt nykyisiltä omistajilta ennakkoon luvan käyntiini ja saanut myöntävän vastauksen. Sain myös tiedon, ettei paikalla ole ketään ja en näin ollen valitettavasti pääsisi kurkistamaan rakennuksiin sisälle.

Toisin kuitenkin kävi. Kun olin ollut paikalla vajaat 10 minuuttia, auto ilmaantui paikalle ja toinen omistajaveljeksistä saapui sattumoisin paikalle. Pääsin sittenkin näkemään Pauanteen kaikki rakennukset; päärakennuksen, majatalon, puusepän verstaan, sepän pajan ja kylpylärakennuksen. Tämä toi vierailuuni jälkikäteen 90% lisää syvyyttä ja yhä ihmettelen, mikä tämä paikka oikein on?

Pauanteen päärakennukseen astuessani minut valtasi suuri nöyryys ja ihmetys. En voinut kuvitellakaan tällaisen paikan olemassaoloa täällä meidän kauniissa Suomessa tai paremminkin Suomaassa. Se voima, mikä rakennuksen sisuksissa on, tuntui käsittämättömän suurelta. Se oli samaan aikaan pyhää, viisasta ja suurta kunnioitusta herättävää. Ja se vei ihmeellisellä tavalla tajuntani meidän kansanparannuksen ja -perinteen juurille. Jonnekin yhtä syvälle kuin Koli vie muistamaan jotakin valtaisan syvää ja korkeaa juuristamme ja itsestämme. Siitä ketä me todella olemme.

Pauanne vei parantajaperinteen kautta minut samaan syvyyteen kuin Koli. Ne juuret kohtaavat jossain todella syvällä ja kaukana, paljon  kauempana kuin 1983, jolloin Pauanteen rakennukset alkoivat kohota Kaustisille Puhkionkallion maisemaan suuren ja ilmeisen taitavan sekä luovan visionääri Tapani Hietalahden johdolla.

Oman lisänsä Pauanteen myyttiseen atmosfääriin tuo kokonaisuutta täydellistävä perinnerakentaminen hirsineen, paanukattoineen, savitiilineen, käsin muurattuine luonnonkivitakkoineen, ikkunanpuineen, käsinveistettyine rappusineen, uniikkine ovineen ja lukemattomine koristeellisine huonekaluineen ja yksityiskohtineen, joista todennäköisesti en huomannut puoliakaan.

Tunsin Pauanteella, ettei tälle sijalle oltu sattumalta alettu rakentaa tätä myyttisen ihmeellistä kokonaisuutta. Tällä samaisella kallioalueella on oltu ja kokoonnuttu äärimmäisen pitkään. Kolin tavoin juuret tuntuvat menevän vuosisatojen sijaan vuosituhansien taakse. Tuntuu kuin juuret huokuisivat jopa yli 10 000 vuoden takaista hiljaista sanomaa muistuttaen meitä kauniista ja hyvin puhtaasta yhteydestä luontoon, sen syvästä kunnioittamisesta ja viisaudesta sekä myös itsemme muistamisesta.

Juteltuani vierailuni aikana toisen omistajaveljeksen kanssa ja saadessani oivallisen ja kattavan esittelykierroksen vakuutuin Pauanteen olevan juuri nyt hyvissä käsissä. Pitkään aikaan joku todella on ottanut paikan huomaansa ja haluaa kunnostaa rakennuksia hiljalleen perinteitä kunnioittaen.

Jos ja kun päärakennus jossain vaiheessa valmistuu käyttökuntoon, haluan sydämestäni tuoda paikalle ihmisiä ja järjestää paikan päällä jonkinlaisen tapahtuman. Tämä olisi valtavan suuri kunnia ja se on uusin suuri unelmani.

Iso kiitos siis uusille omistajille puhtaasta ja pyyteettömästä rakkauden työstä, jota nyt teette kunnostaessanne Pauannetta! Kiitos myös siitä, että sain paikalla vierailla ja että sinne saa saapua tutustumaan ja tuntemaan paikan voimakasta ja täysin ainutlaatuista energiaa.

Upean päärakennuksen ohella Pauanteen alueelta löytyy myös hyväkuntoinen puusepänverstas, remonttia kaipaava iso majatalo sekä sepän paja sekä pahasti tulipalossa kärsinyt sauna- ja kylpylärakennus. Sen sisällä kallion päällä ollut suuri luonnollinen kiviallas oli hyvin vaikauttava näky. Myös saman rakennuksen savusauna huokui voimakasta ja jylhää henkeä. Siellä sekä sielu että ruumis ovat saaneet puhdistua monasti vuosien varrella.

En muuten voinut olla retkelläni kytkeytymättä Pauanteen ja Puhkionkallion energiaan syvemmin pienen rumpumatkan myötä. Niinpä otin esille Pohjantähti rumpuni ja luvan saatuani tein pienen intuitiivisen matkan kallion laella päärakennuksen vierellä aivan alkuperäisen Ukkosrummun sijoilla.

Pauanne tuntuu kaipaavan ihmisiltä hyvyyttä ja sopua ristiriitojen ja konfliktien sijaan. Siltä ei ole mitä ilmeisimmin tämäkään paikka välttynyt vuosien varrella. Ja sitä, jos mitä meidän ihmisperhe, ihmiskunta tässä ajassa kaipaa.

Rumpumatkan alussa kotkan suojeleva energia ilmaantui selvästi aistittavaksi. Tuonnempana myös vahva käärmeen energia tuntui ja vavisutti kehoa. Käärme ilmentää vahvaa luomisvoimaa ja Pauanne luo juuri nyt nahkaansa luoden itseään voimakkaasti uudeksi. Tuntui siltä, että vihdoinkin tämä uuden nahan luonti on alkanut!

Syvästi kiitos rakas Pauanne!

Tero Suhonen