SAANA OSA IV VIHKIMYS

Saanatunturi ja pyhä saamelainen shamanistinen energia lähetti minulle kutsunsa 2021 syksyllä. Tämä on matkan neljäs ja viimeinen tarina.

Itsenäisyyspäivän aattona, 5.12.202 saavutin rankan kapuamisen päätteeksi Saanatunturin huipun. Matkakumppanina minulla oli Tapio –rumpu, joka olin valmistunut kuluvan vuoden kesäpäivän seisauksen väkevässä energiassa. Mukanani oli myös uusi uvaroviitti kaulakoru ja juuri tovi sitten lahjaksi saamani kirjailtu valkoinen paita, joka kätki sisäänsä jonkinlaisen saamelaisen shamanistisen energian. Tiesin, että nämä kaikki kuuluvat matkalle mukaan, vaikken tiennyt yhtään miksi. Rummun vuotaa, korua ja paidan kirjailtuja kuvioita yhdisti vihreä, luovuuden ja sydänchakran väri.

Kun lopulta Saanan huipun näkymä avautui eteeni, en voinut pidätellä itseäni. Itkin. Itkin ja kyyneleet tulivat syvältä. Itkin ilman kontrollia, itkin holtittomasti, itkin ääntä pidättelemättä. Sieluni muisti sen näkymän. Niin monen elämän jälkeen olin taas palannut tänne, tähän pyhyyteen.

Se pyhyys tuntui valtaisalta. Olla jonkin sanoinkuvaamattoman suuren äärellä. Olla tietoinen tästä pyhyydestä, tuntea sen suuruus koko olemuksessa ja silti jotenkin olla kaikessa pienuudessa kuitenkin myös osa tätä kaikkeuden ilmentymistä, tätä pyhyyttä. Tunsin erillisyyden illuusion ja ykseyden kaiken läpäisevän rakkauden samanaikaisesti. Se pyhyys kosketti minua.

Mieleni oli rakentanut, tahtomattanikin, monia odotuksia ja kokemuksia tälle matkalle, johon olin saanut vahvan sisäisen kutsun. Koitin olla miettimättä odotuksia ja antaa kaiken virrata vapaasti, mutta ihmisyys ja inhimillisyys eivät aina pysy aisoissa. Mieli kun haluaa niin kovasti tietää, mitä on tulossa, eikä siedä epävarmuutta.

Kahdesti intuitioni saatteli minut huipulla pysähtymään, polvistumaan ja sulkemaan silmäni. Kummallakin kerralla tulin ensin tietoiseksi siitä, että nyt saan vastaanottaa jotakin informaatiota olemukseeni ja kohta kehoni alkaa vapista. Näin myös kävi ja näin on käynyt ennenkin. En tiennyt yhtään mitä se oli. Tai mitä se tarkoittaisi. Olin kuitenkin levollinen. Tiesin, että se saapui, minkä kuului ja se ilmenisi juuri oikeaan aikaan ja oikealla tavalla polullani.

Sain myös vastaanottaa tiedon, että tämän matkan integrointi alkaa tänään illalla. Hyvästelin onnellisena ja hieman haikeanakin Saanan huipun ja lähdin paluumatkalle hämmästellen ympärilleni levittyvää kauneutta ja upeita taivaan värejä; pastellia pinkkiä, kuulasta vaalean sinistä ja kultaoranssia auringon värjäämää. Reilun tunnin kuluttua palasin takaisin majapaikkaani Saanaluolaan, äärimmäisen kauniiseen ja juurevaan kelokotaan. Tein tulen arinalle ja hiljennyin.

Pyysin saada vastaanottaa sen kaiken tiedon, mitä juuri nyt tarvitsen. Kotvan kuluttua jokin sanoi: sinä voit muuttaa vahvan rukouksen avulla ihmisten menneisyyttä. Pelästyin suuresti tätä tietoa ja kysyin: onko se sallittua? Mitä ihmettä? Pelästyin tätä voimaa, joka voisi kauttani virrata.

Rauhoituin hieman, kun sain lisää tietoa: kaikki tapahtuu aina ihmisen oman tahdon mukaisesti, ilman lupaa et voi tehdä mitään. Siis kaikki tehdään yhdessä vahvan yhteisen intention avulla. Ja enhän minä mitään tee, kaikki vaan saa virrata lävitseni sydämeni kautta sieluni ohjauksessa.

Jäin pohtimaan menneisyyttä, missä se on, mitä se on? Kun ei ole muuta kuin tämä ikuisesti jatkuva läsnäoleva hetki, menneisyyttä ei ole, se on illuusio. Sekin on tässä hetkessä tapahtuvaa kokemista. Siis totta kai sitä voi muuttaa! Meillä kaikilla on vapaus muuttaa kokemustamme mistä tahansa ja koska tahansa. Voin nyt ja tässä jättää merkityksettömyyden tunteeni ja alkaa rakastaa itseäni täysin pyyteettä. Antaa itselleni kaiken anteeksi. Tai antaa anteeksi vaikka edesmenneelle läheiselleni ja muuttaa meidän molempien menneisyyttä.

Sain lisäksi tiedon opetella näkemään kaikkea syvemmin elementtien; maan, tulen, ilman ja veden, harmonian kautta. Sain kehotuksen opetella elementtien alkemiaa, koska se olisi avain niin monen elämän eri ilmentymismuodon, ellei jopa kaiken, tasapainoon. Tämä ei olisi helppoa, se vaatisi kokeilemista, yritystä, erehtymistä, kekseliäisyyttä, luovuutta, sitkeyttä, ikiaikaisen viisauden äärelle pysähtymistä, syvempää elämän ymmärtämistä ja ties mitä muuta.

Tämä kaikki saapunut tieto ja tämän väkevän päivän kokemus olivat suuri initiaatio, vihkimys johonkin, josta en taaskaan tiedä juuri mitään. Elämän mysteeri näytti taas kerran suuruutensa. Kiitollisena otan tämänkin kaiken vastaan ja teen parhaani. Ja se riittää.

Ohjatkoon korkein tietoisuus matkaani, valaiskoon kirkkain valo polkuani kohti puhtainta pyhää pyyteetöntä rakkautta. Sen virtaamista lävitseni. Siihen virtaan sulautumista. Samaa toivon sinulle rakas kanssamatkaaja.