T U S K A

Milloin tuska on syntynyt, kuka sen on luonut? Milloin tuska päättyy? Vai päättyykö se milloinkaan? Kuuluuko sen jatkua, olla läpi elämän mukana kulkeva vaate? Niin kuin suosikkivillasukat, jotka aina parsitaan ehjiksi.

Onko tuska kuin vaskooli, jolla huuhdotaan sinnikkäästi kultaa ja joskus, jos on oikein onnekas, joku voi löytää aarteen, pienen hipun rakkautta? Kuka on se, joka löytää oikein ison kultakimpaleen? Ei kai sellaista olekaan. Minä en ainakaan sitä voi löytää.

Onko tuska ytimeltään mitään muuta kuin pieni pinta, johon voi takertua? Voiko tuskaa tuntea kukaan muu kuin pieni haavoitettu sisäinen lapsi, joka pelkää tulevansa hylätyksi? Voiko sisäinen soturi, kuningas, rakastaja tai mikä tahansa arkkityyppi todellisuudessa kokea tuskaa vai onko kaikki ainoastaan sisäisen lapsen kivun heijastumista eri peilipintaan?

Kun avaat tuskan kaivonkannen, mitä sieltä löydät? Verhottua inhoa, kiellettyä vihaa, huumaavaa melankoliaa, raastavan repivää surua ja kasvoille iskevää vääryyttä? Kenties vähän kuristavaa ahdistusta, upoksiin hiljalleen hukuttavaa merkityksettömyyttä ja näkymättömäksi tekevää arvottomuutta? Tummassa pintavedessä kelluva kirosanojen uusi päivitetty sanakirja? Pohjalla syyllisyyden teroitettu kaksiteräinen kirves? Harmaaksi patinoitunut syyllisyyden häpeäpuu?

Mutta mitä on tuo hento välke kaiken alla? Mikä on tuo vaaleanpunainen hellä hohde, lempeä lämpö, joka hohkaa äidin rakastavan sylin kaltaista lämpöä?

Jos olen täysin tietoinen tuskan tuntumisesta kehossani, täysin tietoinen tuskan aiheuttamista ajatuksistani, täysin tietoinen teoista, jotka aiheutuvat tuskastani ja täysin tietoinen siitä, että tuska on vain sieluni vaatelias opettaja, voiko tuskani alkaa vähitellen haihtua? Voiko tuskasta alkaa päästää irti? Uskaltaisinko höllätä otteeni, vapauttaa varovasti jännityksen nyrkistetyistä käsistäni?

Voiko tuskalle antautua täysin? Antaa sen riepotella? Nauraa sille, ylistää sen ihanuutta tietäen, että kohta saapuu taas rauha ja levollisuus. Muistaa, etten ole kontrollissa, muistaa, että rakkaus on minussa taas pian. Oivaltaa myrskyn jälkeisen tyvenen läheisyys, joka edeltää seuraavaa myrskyä.

Valoa pimenevään alkusyksyyn <3

Tero Suhonen

Sielun runoilija